Itse näen valveella oloaikanani näyn kaltaisia kuvia mielessäni, joista yhdistelen jotain. Joskus myös päähäni tulee sana, jonka pohjalta alan kirjoittamaan. Kaikista äärimillään aistini ovat silloin, kun olen luonnossa. Äiti maan sylissä, onnellisuuden kehdossa. Monet sulkevat silmänsä siltä, mitä luonto meille tarjoaa. Mutta kun uskaltaa päästää rajoistaan irti ja kuuntelee, mitä luonnolla on meille asiaa, huomaa tämän maailman todellisen kauneuden.
Myös musiikki on olennainen puoli siinä, minkälaista tekstiä syntyy. Kun minulla on ajatus, tarvitsen jotain, mikä vie ajatusta eteenpäin sanoiksi, lauseiksi ja virkkeiksi. Sen takia on tärkeää kuunella musiikkia samalla kun kirjoitan, koska sen kautta voin löytää uusia asioita.
Musiikkia kuuntelen niin klassisesta viikinkimetalliin.
Kuitenkin tärkeänä pidän sitä, että en kirjoita, jos ei ole tarpeeksi oikea mieliala tai jos en vain löydä sanoja. Ehkä aikaa kuluu kauemmin, kuin jos kirjoittaisin ja muokkaisin myöhemmin, mutta haluan kerralla luoda hyvää, jotten turhautuisi myöhemmin.
Inspiraatio siis voi tulla missä vain, koska vain ja mistä hyvänsä. Toisinaan ajatuksille ei löydy sanoja ja se ajatus haihtuu jossain vaiheessa päästä pois. Mutta on myös hetkiä, onneksi, jolloin ajatukset purkautuvat sanoiksi sillä tapaa, kun olen ne päässä ajatellut.
Sanon kirjoittaja, että älä turhaudu, jos et saa kirjoitetuksi jotain ja tuntuu, että se ei etene. Äläkä koskaan poista tekstejä, mitä olet aloittanut kirjoittamaan! Olen sen virheen kerran tehnyt ja opin siitä, että niin ei pidä tehdä toistamiseen. Joskus kuitenkin tahdot käsitellä sitä tekstiä, vaikka siihen menisi aikaa.
Myös pitää muistaa, että toisinaan on kausia, jolloin mikään ei etene ja ne voivat kestää useita viikkoja, ellei kuukausia. Mutta on myös aikoja, jolloin saa kirjoitetuksi jotain. Älä siis masennu, jos et saa kirjoitettua jotain heti, se on miltei mahdotonta. Ainakin minulle se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti